Kello 5.15 taksikuski-Jhonny tuli hakemaan minua hotellilta. Herätessäni olin kyllä niin pihalla ja hetki meni tajutessa, mistä ihmeestä oli oikein herännyt ja missä maassa sitä oikein onkaan. Ulkona oli vielä viiden aikaan aivan pilkkopimeää, kun kannoin mustalaiskuormaani hotellista ulos. Minulla oli rinkka selässä, edessä käsipakkana lentokoneessa toiminut reppu sekä vielä LiiKe ry:ltä mukanani lähetetty 22 kg varustekassi. Ilman Jhonnyn apua en olisi niitä kauaa kyllä jaksanut yksin raahata, mutta kaikesta tästä ystävällisestä avusta ja palveluista joita häneltä sain, hän pyysikin kyllä ainakin nelinkertaisen hinnan, sillä jokaisesta kuskaamastaan matkasta hän otti 40 000 shillinkiä tai enemmän, joka on siis n. 20 €. Mietin jo silloin, että matkat eivät millään voi olla suomen taksin hinnoissa, mutta kun hän oli ystävällisesti minua paikasta toiseen kuskannut ja auttanut, maksoin pyydetyn summan sen enempää miettimättä ja mukisematta. Myöhemmin kun Mtwarassa tajusin täkäläisten taksien oikeat hinnat, jotka ovat sellaisista matkoista n. 10 000 eli viittä euroa korkeimmillaan, tajusin kuinka pahasti olin tullutkaan käytettyä hyväksi. Kokonaan Jhonnyn taksipalveluista maksoin yhteensä 140 000 shillinkiä eli yli 70 euroa. Toisaalta Darissa ainoana yksinliikkuvana valkoisena naisena olisi voinut tulla huijatuksi paljon pahemminkin, sillä paljon olen kuullut juttuja, joissa ollaan hypätty taksin kyytiin, ovet löyty lukkoon ja liikennevaloissa, taksikuski on avannut ovet ja porukka on tullut sisään ja ryöstänyt kaiken, joten turvallisesta ja luotettavasta kyydistä toisaalta kannatti ehkä maksaa… Mutta kyllä tuolla hinnalla sen oli parempi ollakin!
Darin bussiasema oli iso aukio, jossa oli varmaan sadoittain busseja. Paikka vilisi ihmisiä ja bussit eivät todellakaan olleet missään omilla laitureillaan, joista olisi nähnyt mihin mikäkin on lähdössä. Sen sijaan kaikki bussit oli ajettu aukiolle ja täytyi vain tietää, että mistä kohtaa aukiota kukin bussi yleensä lähtee. Ihmettelin, että miten ikinä järjestystä vailla olevat bussit pääsevät lähtemään aukiolta pois niin, ettei yksikään törmää toiseen, mutta niin vain aukio alkoi pikkuhiljaa purkaantumaan pitkässä letkassa.
Bussikyydin voin sanoa olleen aikamoinen kokemus. Bussin kunto oli kyllä yllättävän hyvä, kun olin päässäni jo varautunut matkustavani niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa, dalladallaksi nimitettävässä pikkubussissa. Koska olin ostanut bussilipun niin myöhään, olin saanut vain enää takapenkin ikkunapaikan ja myöhemmin matkalla todella tajusin, miksi ihmiset alkavat taistella etupenkin paikoista jo viikkoa ennen tulevaa bussimatkaa. Suurin osa matkasta oli asfaltoitua tietä, mutta hyvin kuoppaista. Jo asfalttitiellä ajaessamme, bussi rymisteli aivan hirvittävällä vauhdilla kaikista kuopista läpi, niin että penkistä lensi aina monta senttiä ilmaan. Keskivaiheilla kuitenkin 11 tunnin bussimatkaa asfalttitie muuttui kapeaksi hiekkatieksi, joka voittaa siis pahimmatkin Suomen mökkitiet aivan mennen tullen! Takana pomput tuntuivat kaikista voimakkaimmin ja muutaman sentin ilmalennot asfaltilla muuttuivat suunnilleen puolen metrin korkuisiksi pompuiksi ilmaan penkistä. Edessä olevasta tuolista sai pitää kaksin käsin kiinni, sillä muuten olisi sattunut huonosti. Ensimmäisen viidentoista minuutin ajan voin sanoa kengurukyydin olleen vain hauskaa ja älyttömät pomput jaksoivat siis vain naurattaa, mutta kahden tunnin jälkeen hauskuus alkoi olla kaukana. Loppupelissä meidän takapenkkiläisten täytyi nousta seisomaan, sillä penkissä ei vain yksinkertaisesti pysynyt kiinni, seistessäkin nousi ilmaan koko ajan. Oli todellakin ihme, että bussi ei kaatunut kyljelleen, sillä muutaman kerran hiekkatiellä meidät vielä ohitti toinen bussi kauhealla vauhdilla takaa töötäten, jolloin jouduimme koukkaamaan jonkin pusikon kautta. Tuli mieleen, että vaaditaanko näiltä minkäänlaista autokoulun käymistä, sillä niin muropaketista nämä kaikki kuskit tuntuvat ajokorttinsa saaneen. Asfalttitielle takaisin päästyämme kolme viereistä penkkiäni olivat menneet rikki :D!
Aina bussin pysähtyessä määräpaikkoihinsa, ihmiset ryntäsivät bussille kaupustelemaan tavaroita. He heittivät tavarat lautaselle päänsä päälle, juoksivat bussille ja ojentelivat niitä auki olevia bussin ikkunoita kohden. Pääasiassa myytävänä oli syötävää ja juotavaa… Tämä oli siis tansanialaista ”huoltsikkapalvelua” ja todellakin paljon parempaa kuin Suomessa, kun ei tarvinnut penkiltäkään siirtyä mihinkään. Monet innostuivat nähdessään valkoisen naamani loistavan kaikkien mustien keskeltä, bussin takapenkillä ja tulivat hulluna myymään minulle tavaroitaan. Sainkin työkseni pudistella heille päätäni, joka kerta kun pysähdyimme.
Suurin osa matkasta oli maaseutua, sillä täkäläiset kaupungit eivät ole mitään mittavan suuria. Maaseudulla toden totta ihmiset asuvat vain savimajoissa. Naisia näkyi kylien lähellä sijaitsevilla kuivilla lammilla hakevan vettä ja pesevän pyykkiä. On aika uskomatonta miten ihmiset pystyvät elämään sillä tavoin… Mutta on myös niin uskomatonta, että kuinka koko muu maailma on niin kehittynyt, mutta kuinka jotkut Afrikan alueet ovat voineet jäädä niin sen kaiken ulkopuolelle…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti