Sosiaalinen hierarkia; johtaja, mies, lehma, mina?

Uudet tyokuvioni Zanzibarilla satuin saamaan (Afrikalle tyypillisesti) erityisen loogisten mutkien seka sattuman summien kautta.
Ensinnakin oma "haku paalla" ja sukeltaminen Tansanian tyomarkkinoille ei tapahtunut parhaimpaan mahdolliseen aikaan. Ensimmaiset kolme kuukautta vietimme reissaten milloin minnekin. Joulukuu - Arusha, Moshi, Rombo, tammikuu- Pemba- helmikuu- Leenan vierailu, maaliskuu- Malawi.
Maaliskuussa palattuamme kotiin, purettuamme laukut ja asetettuamme Zanzibarille oli jo low-season koputtelemassa ovea.

Saari, jonka paaelinkeino on turismi, on paaosin taloudelllisesti riippuvainen ulkopuolelta tulevista turistien rahoista. Kun low-season on paalla, saarella itketaan. Raha ei virtaa eika sita ole. Monet hotellit seka ravintolat sulkevat muutamaksi kuukaudeksi ovensa, putiikit ovat tyhjillaan ja turistivirtojen sijasta ainoastaan sade rummuttaa ikkunoita ja ovia. Niimpa suurimmasta osasta paikkoihin, joihin hain, tarjottiin "ei-oota".
-Tule sitten kesa- heinakuussa kyselemaan kun high season on taas aluillaan.
-Mutta kun mina tarvisin niita toita _NYT_!!!

Ensimmaisen kolmen reissukuukauteni aikana, olin satunnaisesti heitellyt eri paikkoihin tyohakemuksia seka kyselyita liikunnanohjaajan paikoista mm. Zanzibar International School, Paje -Kite Surfing, mutta vastaukseksi tuli, ettei heilla valitettavasti ole talla hetkella resursseja palkata ketaan.
Kun kavi selvaksi, ettei liikunnanohjaajan hommia saarelta loytyisi, muita kuin satunnaisia tunteja pidettavana hotelleilla (mika ei valitettavasti kuitekaan viela tuo leipaa poytaan), seuraavaksi lahimpana ammattiani ja patevyyttani hain toihin kylpyloihin. Hyvinvointia, asiakaspalvelua, hierontoja seka mahdollisia joogatunteja kuullosti jo silta, etta sita voisi ihan mielellaan puurtaa paivittain elantonsa eteen.
Sain paikan Cinnamon Spa:sta Stone Townista.

Ensimmaisena tyopaivana paikan johtaja kuitenkin ilmoitti minulle, etta hanen miehensa haluaa tavata minut. Selvisikin, etta Cinnamon Spa ei ollut ainut yritys, jonka Jefferjin perhe Zanzibarilla omistivat vaan, etta heidan yrityksiaan ovat mm. Zanzibar Gallery -gift shop, Book Cafe - kirjakauppa/kahvila, Jafferji house & spa - 5 tahden boutique-hotelli Stone Townin sydamessa, Lemon Grass -thai restaurant, Cafe Miwa, Gallery Tours & Safari seka ZG-Design- markkinointi seka kirjakustantamo. (Nain perusteellisesti siis minakin olin ottanut etukateen selvaa uudesta tyoantajastani... heheh).

Mies kertoi, etta ZG-Design on julkaisemassa kirjaa, tana vuonna 50-vuotis juhlaansa viettavasta Unionista Tanganyikan ja Zanzibarin valilla. " Photographic Journey - 50 Years of the United Republic of Tanzania"- kirja on tarkoitettu nk. kahvipoytakirjaksi ja kertoo paaasiallisesti kuvin Unionin historian, kolonismin lopusta 1964 aina tahan paivaan saakka. Kirjan loppussa on "Pride of Tanzania"-osio, johon haetaan osallisiksi Tansanian parhaimpia ja nimekkaimpia yrityksia (markkinoimaan itseaan seka samalla tukevat kirjan kustannuksia). Tiimiin tarvittiin tyyppi, joka matkustaisi Zanzibar- Dar Es Salaam valia ja yrittaisi saada nama Tansanian parhaat yritykset 50-vuotis kirjaan mukaan.
Nain minut siis palkattiin toihin ZG-Designille.
Markkinointialan koulutusta ei sen kummemmin kyselty, ainut kysymys, liittyen patevyyteeni oli "Tuntuuko, etta voisit handlata homman?".
Mottona kun on, etta "tartu aina haastesiin", niin minahan suostuin.
Ja itseasiassa eihan nama markkinointihommat nyt olekaan niin erilaista kuin liikunnanohjaajan arki. Samalla lailla pitaa pystya laittamaan itsensa likoon, esiintymaan ja edustamaan itseaan ja yritystaan, kertomaan selkeasti mista hommassa on kyse (pilkkomaan puhe osiin) ja viela hoitaa homma himaan alusta-loppuun saakka varmasti ja vakuuttavasti. Eli onhan mulla koulutus tahan!

Sukeltaminen Tansanian tyo - seka "business-maailmaan" on taas nayttanyt uuden ulottuvuutensa taman maan jarjestelmasta, asenne -ja arvokasityksista seka sosiaalisesta hierarkiasta.

ZG-Design tyotiimi on nuorehkoa. Tyotiimiin kuuluu graaffiset suunnittelijat seka markkinoijat. Tyohenki on hyva ja kaikki auttavat toisiaan.
Mutta sitten tyopaikalle tuli uudeksi markkinointipaallikoksi Mies.
Mies on hieman vanhempi kuin me muut. Mies pukeutuu toihin joka paiva pukuun. Isoilla kengillaan Mies astelee kuuluviin askelin huoneesta toiseen. Miehella on elintasomahaa. Mies vaittaa, etta han on opiskellut ja asunut 7 vuotta Briteissa, mutta hanen englantinsa on siihen nahden erittain heikkoa. Mies tahtoisi hoitaa kaiken, muttei ota neuvoja vastaan eika paremmin myoskaan kysykaan niita. Kun Mies tekee virheen han syyttaa muita. Erityisesti alussa Miesta vaivasi, etta hanen kaksi markkinointikolleegaansa ovat naisia. Mies haluaa olla pomo, ja kun me naiset kerromme hanelle, ettei hanen asemansa yrityksessa ole olla meidan esimies han nauraa paskaisesti. Mies on sanonut suoraan, ettei voi ottaa vakavissaan neuvoja ja ohjeita meilta naisilta, koska katsoo meidan olevan kuin tyttariaan.

Mies on nayttanyt minulle osuvan esimerkin siita, kuinka vahvasti naisten ja miesten valinen tasa-arvo on pielessa ja miten perinteikkaat roolijakaumat maarittelevat minne kukakin kuuluu. Naisten katsotaan kuuluvan tyopaikan sijasta kotiin, lieden aarelle hoyrimaan, kuin toimistoon, paatoksia tekemaan.

Tansanialaisessa yhteiskunnassa, ihmisten kayttaytymis - seka ajattelumallien taustalla huomaa vahvasti vaikuttavan sosiaalisen hierarkian mallit.

Sosiaalisen hierarkian voidaan maaritella olevan ajatus siita, etta ylempia tasoja pitaa kunnioittaa. Viela hieman pidemmalle vietyna tama ajatus muuttuu muotoon, jossa ylempi taso on yksinkertaisesti "parempi" kuin alempi taso.

Ei tarvitse olla sen kummempi sosiologi, jotta huomaa naiden valtasuhteiden seka sosiaalisen asemien lasnaolon seka naiden luomat rajat seka rajojen sisailla pelailun ja rajojen testaamista, ihmisten jokapaivaisessa kanssakaymisessa afrikkalaisessa elamassa.
Naisten toiden ja miesten toiden valille tehdaan selkea ero ja roolijakauma, joiden rajoja harvoin nakee ylitettavan tai rikottavan.
Naisen asema on selkeasti heikompi kuin miehen monessakin suhteessa. Naisen velvollisuuksiin katsotaan kuuluvan perheesta seka kodista huolehtiminen. Aikaa kodin ulkopuolisille toille ja oman tienestin hankkimiselle ei jaa, joka tekee naiset taysin taloudellisesti riippuvaisiksi miehistaan. Useimmiten myos pojat ovat etulyonti-asemassa koulutuksen suhteen, silla tyttojen pitaa jaada poikia useammin kotiin avuksi.

Sosiaalinen hierarkia ei kuitenkaan pade vain miesten ja naisten valisiin suhteisiin, silla hierarkia on vahvasti lasna myos sukupolvien valisissa suhteissa. Vanhempaa ihmista kunnioitetaan nakyvasti huomioonottavalla kaytoksella.
Nama kaksi sosiaalisen hierarkian vastakkainasetelmaa nakyvat katukuvassa, kaupassa, bussissa, kotona, toissa, kaikkialla.

Tyoskentely aikaisemmin tansanialais-suomalaisessa kansalaisyhdistyksessa ei viela nayttanyt hierarkian lasnaolon kasvoja paivittaisessa tyoelemassa. Sport Development Aidin toimiston tyotavat olivatkin loytaneet muotonsa ja vuosien varrella muovautuneet jotain valilla -afrikkalainen/suomalainen. Mutta nyt astuttuani sisaan afrikkalaiseen 'business'-maailmaan, huomaan eri sosiaalisisten hierarkioiden olevan lasna kaikkialla.

Sosiaalinen hierarkia ei kuitenkaan aina ole paha juttu. Sosiaalisen hierarkian mudoista pidan vastakkain astelmasta vanhojen seka nuorten valilla.
Pidan siita, miten taalla kunnioitetaan vahempia ihmisia. Ihmisen ei tarvitse siis olla VANHA saadakseen kunnioitusta, vaan aina nuorempi ihminen osoittaa kunnioitusta itseaan vanhempaa ihmista kohtaa. Lapset antavat paikkansa itseaan vanhemmille bussissa, oli ika mika hyvansa. Vanhempia ihmisia tervehditaan aina kunniotusta osoittavalla tervehdyksella "Shikamoo", johon vanhempi henkilo vastaa "Marahaba". Vanhusten kantamukset kannetaan kysymatta ja yksinkertaisesti huomiota osoitetaan. Niin myos lapset vanhemmilleen.

Ennen reissua kavin moikkaamassa mummoani Pohjanmaalla. Mumma kertoi minulle tarinan 15-vuotiaasta Miiasta.
Joka syksy muinoin menimme perunannostoon Pohjanmaalle. Tana 15-vuotis syksyna en ollut kuitenkaan halunnut tulla millaan mukaan. Minut oli "pakotettu" ja mielenosoituksena kun muut lahtivat aamulla pellolle perunoita nostamaan (mukaanlukien myos 7-vuotiaat pikkuveljet ja 10-vuotias pikkusiskoni), jai tama teini peiton alle nukkumaan.
Siihen saakka, jolloin mummani oli todennut, etta "tammoinen peli ei vetele" ja tuli nostamaan teinin ylos ja toihin, muiden mukaan.
Kylla havetti kuunnella.
Itse en tietysti tata kyseista tapausta edes muistanut, mutta olisi varmaan tehnyt hyvaa lahettaa jo tuolloin teini-Miia Afrikkaan hieman oppimaan vanhempiensa kunnioittamista.
Parempi kuitenkin myohaan kun ei milloinkaan, vain miten se meni...

Mita tulee naisten ja miesten valiseen sosiaaliseen hierarkiaan, oman lisayksensa Zanzibarilla tuo viela enemmisto vaeston vahva Islamin usko.

Koraani sanoo seuraavaa naisten ja miesten valisesta tasa-arvosta: "Sukupuolten valilla ei ole minkaanlaista erottelua. Islam saa ihmisen ymmartamaan, etta naisten ja miesten potentiaaliset kyvyt omilla aloillaan eli heidan velvollisuutensa ovat yhtatarkeat vaikka eivat samanlaiset. Miesten ja naisten roolit taydentavat toisiaan."

Nain siis koraani maarittelee tasa-arvon miesten ja naisten kesken. Miehet ja naiset ovat samanarvoisia, mutta Islam tekee eron siina, mita tulee heidan erityisiin tehtaviinsa elamassa. Ja nain me paasemme asian seka "ongelman" ytimeen...

"Seurauksena tasta perustavanlaatuisesta erosta heidan tehtavissaan ja paamaarassaan, voimme havaita miehen ja naisen kehittyneen niin erilaisiksi seka mieleltaan etta ruumiiltaan, etta kumpikin on varustettu silla, mista hanelle on eniten hyotya kummankin ensisijaisten tehtavien suorittamisessa. Nainen on enemmalti emotionaalinen (sopii aitiydelle). Mies ei tarvitse emotionaalista luonnetta elamantehtavissaan, senpa takia mies on rakennetty alylliseksi."

Nain siis Islamissa ja paaasiassa Zanzibarilla lapsia kasvatetaan seka opetetaan.
Ei siis miesten ja naisten valiseen eri tasa-arvoisuuteen, mutta eri elamantehtaviin miesten ja naisten valilla. 

Tyttoja puetaan pienesta saakka prinsessa mekkoihin ja opetetaan tarkeita naisen "emotionaaliselle luonteelle" sopivia seka naisen "elamantehtavaan" kuuluvia taitoja, kuten kodista huolehtimista, kokkailua, lasten hoitoa etc.

Pojat ovat nuoresta saakka miesten kanssa toissa. Auttavat kaupalla, lahtevat isan mukaan metsalle, kalaan, rakennuksille. Oppivat tyon puurtamisen taidon, joka sopii miesten tyypilliselle "alykkaalle-luonnolle" seka tietavat velvollisuutensa myohemmin, perheen elannon takaajina.

Sukupuolineutraalikasvatus.... Hmm. Mika se on?
Ei ihan polttele tuo puheenaihe taalla kahvipoytakeskusteluissa...

Suomalaiselle, perustason feministille (niinkuin vaitan kaikkien suomalaisten naisten olevan) tama kaikki "naisen elamantehtava ja emotionaalinen luonne vs. miehen elamantehtava ja alyllinen luonne" tietysti sarahtaa korvaan, vaikka ei ole niinkaan pitka aika kun Suomessakin viela vallitsi vahvasti nama perinteikkaat roolijakaumat.

Valilla ison kuilun tekeminen miesten ja naisten valille ottaa rankastikin paahan ja yksi haaste Zanzibarilla elaessa onkin vahva Islamin uskonto ja pahkaily omien asenteidensa seka periaatteidensa ilmaisussa, jotta pystyisi valttymaan kulttuurillisilta yhteentormayksilta, samalla kun punnitsee, etta mihin saakka on ok tuoda omaa nakokantaansa seka asenteitaan esiin.
Tama myos selittaa osiltaan sita, miksi naiden swahili (muslimi) -naisten kanssa on hankala paasta taysin samoille aaltopituuksille ja luoda sen syvempia kontakteja.
Meidat nyt yksinkertaisesti on kasvatettu aivan eri mallilla seka mentaliteetilla.

Ilokseni olen kuitenkin uudessa tyossani nahnyt myos paljon naisia johtavilla asemilla.
Nuoria fiksuja naisia, joilla on vahvat visiot seka selkeat paamaarat.
Ehka siis pikkuhiljaa aletaan siirtymaan taallakin pois miesdominoivasta yhteiskunnasta, kun uusi, tasa-arvon tiedostava ja sita ajava naissukupolvi on nousemassa johtopaikoille seka maan hallitukseen.
Mutta sen voin sanoa varmasti, etta viela pitkaan, business-maailmassa kahlailu naisille, ei tassa maassa ole tehty helpoksi...

Loppuhuipennukseksi, tapaus taalta aamulta. Heraan huomatakseni, etta olen nukkunut pommiin.
6 minuutissa aamupesut, vaatteet paalle, talosta ulos.
Taloltamme on noin reilun kilometrin matka tielle. Juoksu jalkaa polkua pitkin, jotta kerkean bussiin.
Kunnes matkan pysayttaa helvetin isokokoinen LEHMA ja lehman tissista juova vasikka.

- Hush, sanon mina ja yritan huitoa lehmaa tieltani pois useaan otteeseen.
-MUUUUUUUUU, kajauttaa lehma aanekkaasti ja katsoo minua totisena, kaantaen samalla paataan niin, etta naan sen isojen sarvien osoittavan minua uhkaavasti.

Hip hei, ei muuta vaihtoehtoa kuin sukeltaa tiheaan pusikkoon ja kahlata sielta lapi, kiertaakseni lehman ja vasikan ja paastakseni takasin polulle.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ennatin kisajuoksuni, puskasukeltelujeni  ja lehmaepisodin jalkeen tielle, juuri niin etta jahtaamani bussi oli jo melkein viuhahtamassa ohi. Loppu spurtti bussin vieressa juosten ja armotonta huutamista ja kaden heiluttelua ja bussi pysahtyi, otti kyytiinsa ja mina ehdin toihin ajoissa...

Mika sitten oli minun ja lehman sosiaalinen hierarkia? Niin.... Sita minakin mietin...

Hetkinen ei hektinen

Sadekausi on tullut pian paatokseen. Sateiden vaistyessa, ilma on viilentynyt kovastikin verrattuna helmi - maaliskuuhun, aikaa ennen sateiden alkua. Seuraavaa ajanjaksoa, kesa, - heina, -elokuuta voidaankin kutsua Zanzibarin talveksi.
Ilmasto on taas kuiva, paivalla tavalliseen tapaan lammin niin, etta tanne tulevat lomailijat kylla saavat kaipaamansa brunan hipiaansa, mutta aamuisin ja iltaisin pitaa paalle vetaa jo pitkahihaista lammikkeeksi, jotta tarkenee.

Tama vuodenaika on ilmastoltaan varmastikin nk. mzungu ystavallisinta aikaa. Etenkin mzunguille, jotka olemme kotoisin kylmasta pohjolasta, jossa suurimman osan vuodesta ollaan totuttu karvistelemaan kylmassa kuin hikoilemaan helteessa. Lampotilan voidaankin sanovan olevan nyt kuin Suomen kesan (20-35 asteen hujakoilla), mutta pimean tultua on selkeasti kylmempi kuin meidan Suomen suvessa. Ja kylman ilman hiipiessa tanne on minuunkin hiipinyt koti-ikavaksi kutsuttu tunne.

Koti-ikava on siita hassunmoinen tunne, etta jollain tasolla se on aina lasna, mutta sen voimakkuus vaihtelee. Talla reissulla olen kokenut ensimaista kertaa ihan erilaista koti-ikavaa. Sellaista orastavaa koti-ikavaa. Sellaista sydamen pohjaa kalvavaa koti-ikavaa. Sellaista koti-ikavaa, etta sen tietaa ajavan kotiin jossain kohtaa. Mutta sellaista koti-ikavaa kuitenkin, etta se on viela kompensoitavissa niilla positiivisilla tunteilla, joita koen paivittain elaessani elamaa taalla. Koti-ikava ja ne positiiviset tunteet elamaa taalla kohtaan, joita tunnen, kutsutaan niita nyt sitten vaikka tyytyvaisyydeksi, kulkevat erittain kasikadessa, mutta olen oppinut tarkean taidon, jolla saan pidettya orastavan koti-ikavan kurissa ja jota jostain syysta on taalla paljon helpompi toteuttaa kuin elaessa lansimaissa. Nimittain hetkessa elamisen taito ja taito nauttia juuri tasta hetkesta, "elamasta tassa ja nyt".
Voin muuten kertoa, etta sen oppimalla ja tajuamalla taman "hetkisyyden" (ei hektisyyden), olen ehka paassyt lahemmas sita mystista onnellisuuden lahdetta, mista nama etelaisen pallonpuoliskon ihmiset sita onnellista elamanasennettaan ammentavat, vaikka lansimaisella mittapuulla heilla ei ole juurikaan mitaan, mita me luokittelemme perustarpeiksi onnelliselle elamalle.

Missa me asumme on nk. puskaa. Poikaystavani rakentaa taloa harjanteen paalle, josta on ihana nakoala yli Mchegenin metsan ja horisontin paassa kimmeletaa Intian valtameri. Pihallamme meilla on yksi iso baobab-puu, johon on suunnitteilla rakentaa iso asuttava puumaja. Ja harjanteelta laskeuduttua vain noin kilometrin paassa kodistamme, sijaitsee mystiset koralliluolat, joihin turisteilta paasymaksu on n. 5 - 10 dollaria, mutta jonne paasee meidan takametsan kautta sniikkailtua ilmaiseksi. Lisaksi maallamme kasvaa banaani, - mango, -appelsiini, -papaija, - guava seka limepuita, joista saamme haettua tuoreet hedelmat paivittain. Kutsunkin kotiamme hedelmataivaaksi. Jo pikkutyttona haaveiltu haave, kasvattaa parvekkeella rypale - seka appelsiinipuita, kun viela uskoin Suomenkin kesan ja auringon olevan niin voimakas, etta mustikat voivat muuttua kesaisin rypaleiksi seka omenat appelsiineiksi, on nyt kaynyt toteen.

Harjanteen paalle ei ole eksynyt viela muita, joten se tarkoittaa, etta saamme olla kukkulan kuninkaina toistaisesti viela aivan keskenamme. Laania siis on mielin maarin, mista nauttia itseksemme. Ja positiivisiin asioihin puskassa elamiseen kuuluukin esim. iltapesut. Juoksevaa vetta kun ei ole, peseytyminen hoituu vanhan aikaisesti vetta saavista suoraan paalle kaatamalla. Paivalla aurinko on lammittanyt veden viela hieman kadenlampoista lampimammaksi, joten suihkua ottaessa, se tuntuu hieman viileassa ilmassa mukavan lampoiselta iholla (kuin menisi vesisateella uimaan- tyyppinen). Illan pimentyessa taivaalla loistavat miljoonat tahdet, jotka nakyvat niin selkeasti valojen puuttuessa lahistolta, etta voit nahda sen nk. milkwayn kulkevan lapi taivaan.
Ja koska mailla eika halmeilla ei asu muita, niin pikku perversilta kuin se kuullostaakin, se vapauden tunne kun voi alasti ottaa suihkua omalla pihalla, keskella "viidakkoa", tahtitaivaan alla, eika tarvitse yhtaan valittaa tai pelata etta joku nakisi.

Paikastamme on hyvat edellytykset tulla joku paiva ihana, "salainen" pakopaikka, pois lansimaiden kiireellista vilinaa seka todellisuutta, rauhoittumispaikka ja paikka palata takaisin perusasioiden aarelle. Todellinen stressin poistokeskus, minne me ja ystavamme, oikeastaan kuka tahansa, voi menna, kun tuntee tarvetta "paeta paratiisiin".
 Mutta viela rahan puuttuessa rakentaa sen suurempaa hyvinvointikeskusta taikka edes sita unelmien puutaloa siihen baobab-puuhun, elamme me keskeneraisessa talontekeleessa, joka rakentuu tansanialaisittain "pole pole", hitaasti hyva tulee.
Talossa on  valmiina jo kaksi huonetta, mutta niin vessa kuin esim keittiokin viela puuttuvat. Onneksi sita puskaa on ymparilla ja muut ihmiset kaukana, joten puska toimii viela toistaiseksi kirjaimellisesti ulkohuussina ja kokkaaminen tapahtuu ulkona avotulella.
Sahkoja ei ole ja ainut elektroninen laitteemme kotona on radio, joka tuo hieman eloa ja aanta puskaan, "viidakon" aanien lisaksi. Omasta lapparistani meni naytto rikki jo pari kuukautta tanne tuloni jalkeen, joten ennen iloa tuovat leffat ja sarjat, jota sai lapparilta katsoa, on nekin minulle muuttunut "lansimaiseksi ylellisyydeksi". (Sita lapparia ehka onkin eniten ikava, helpottaisi tata bloginkin paivittelya kun ei olisi riippuvainen hitaastikayvasta poytakoneesta tyopaikalla). Onneksi kuitenkin alypuhelin ja puhelimen netti toimii meidankin puskassamme kuin haka, joten edes jotain lansimaalaista luksusta saan viela yllapidettya bush baby- arjessani.

Mutta suoraa pajun koytta ja ihan taytta p*skapuhettahan mina teille syottaisin, jos sanoisin, etten muka ikavoisi niita suomi- elamaan kuuluvia perusasioita ja helppoutta kuten kunnon asuntoa sahkoineen, juoksevaa vetta, pyykinpesukonetta (!!!), televisiota, lamminta ja kotoista sohvaa, oman kodin sisustamista jne. Naita asioita ikavoin viikoittain. Joinain viikkoina/paivina enemman toisinaan taas vahemman. Erityisen paljon, olen kuitenkin ikavoinyt naita asioita kuluneella sadekaudella, jolloin katto vuosi ja heraat yolla siihen, etta saat vesipisaroita paallesi (onneksi nyt kuitenkin katto on fiksattu ja kestaa kovimmatkin rankkasateet) tai kun menneella viikolla sain pitkasta aikaa kovempaakin kovemman kuumetaudin, joka osottautui Dengue kuumeeksi, joka pahimmillaan saattaa olla tappava, mutta talla kertaa onneksi pysyi lievana vain oireillen kovana kuumeena seka hitvittavana lihassarkyna.
Kipeana olisin antanut mita vain tosin, jos olisin paassyt pitamaan sairastupaa kotiin Suomeen. Keittaen iisisti sahkoliedella kuumat mustaherukka-vitamiinipommi-mehut ja kapertyen viltteihin sohvan nurkkaan ja katsoen maratoonina leffoja. (Voi niita aikoja kun sairastaminen olikin niin yksinkertaista ja taudit olivat malarian ja dengue kuumeen sijasta perussimppeli influenssa tai poskiontelon tulehdus.) Ei huolta kuitenkaan! Poikaystavani O piti minusta sairastellessani parempaa viela parempaakin huolta ja nyt ollaan taas kaikissa sielun ja ruumiin voimissa!

Kun koti-ikava ja puskav*tutus alkaa kaymaan liian suureksi, on juuri tuo hetkeen palaamisen ja siita nauttimisen taito, ainut tapa jolla negatiiviset tunteet saa pidettya kurissa niin, ettei sita paluulippua takaisin Suomeen, kay heti akkipikaisuuksiltaan buukkaamassa. Kuinka sita sitten pystyy pitaytymaan siina "hetkessa" ja loytamaan ne positiiviset puolet on mm se, etta tiedan taman olevan ohimeneva ajanjakso elamassani ja siita johtuen, myoskin erittain ainutlaatuinen ajanjakso.
Puskaelamaa "viidakossa", jollon paasen kokemaan ja elamaan aivan erilaista elamaa kuin mihin olen tottunut ja tiedan, etta tama on kokemuksena erittain kasvattava. Kaikki nuo omasta maasta saadut hedelmat, iltapesut tahtitaivaan alla, yhdessaolo ja toisen seurasta nauttiminen ilman, etta siihen tarvittaisiin kauheasti jonkin nakoista teknistaharvelia ajankuluksi, jotta sen pystyisi tekemaan. Ihanteellinen unirytmi tallaiselle kukkujalle kuin mina yleensa olen, kun pimean tultua ei ole muuta tekemista klo. 10 nukkumaan meno ja aamuisin automaattinen (!) heraaminen auringon noustessa. Auringon laskut ja nousut ja taysikuun valon voimakkuuden ihmetteleminen aina kerran kuussa, pimean tultua ovat asioita, joita saan kokea ainoastaan taalla.

Tiedan, etta naita asioita tulen kaipaamaan taas Suomessa. Nama ovat niita ainutlaatuisia asioita, jotka tekevat "hetkista" mukavia ja nautittavia, jos niista vain osaa napata kiinni. Jos en osaa nyt naista asioista nauttia, niissa hetkissa, en niita myoskaan tule saamaan takaisin ja elaminen taalla, tavalla jolla nyt elamme, kavisi liian tuskalliseksi.

Myoskin reaaliteettien hakeminen ei ole hankalaa. Mina tiedan, etta elama tassa muodossa on elamaa vain - tassa ja nyt. Suomeen palatessa saan takaisin kaiken "lansimaisen luxeryn" ja jos tanne tulevaisuudessa taas takaisin muutamme niin talon rakennus on edennyt jo siihen vaiheeseen, etta ainakin on jo juokseva vesi ja sahko seka luultavasti muutoinkin kunnollinen, asuttava talo.
Mutta meidan naapurimme Kiwengwan kylassa, heidan elama siita tuskin koskaan miksikaan muuttuu. Kun ei ole koulutusta, ei ole mahdollisuutta parempi palkkaiseen tyohon, kun ei ole rahaa, ei ole varaa koulutukseen. Oravanpyora on selva ja koyhyyden jatkumoa on vaikea katkaista, joka kiertaa perheissa ja suvuissa tai muuttaa elemaa, jota ihmiset Afrikan kylissa elavat.
Mina otan puskaelaman taytena seikkailuna, oman elamani "survivors"- ohjelmana. Naille ihmisille elama tallaisena on kuitenkin totisinta totta, joka tuskin koskaan tulee muuttumaan. Se meidan naapuri mama Fatuma ja kaikki hanen 4 lastansa tulevat kasvamaan isoiksi, siita pienesta bandasta, joka heilla siita heinasta ja mudasta on rakennettu. Mies lahtee paivittain pusikkoon hakemaan eraan tietyn puun oksia, jotka ovat erityisen hyvia polttopuiksi, silla ne palavat tuntikausia, ja naita myy sitten kylalla polttopuina, joista paivan paatteena on saanut raavittua kasaan ehka 10 000 shillingia, joka euroina on 5 euroa. Tasta pitaisi yrittaa saada tarjotuksi ruoka 6 henkiselle perheelle. Joka kylla tuo paivallisen poytaan tuona  paivana, mutta tilanne on taas sama huomenna. Paivittain se sama paine, mista saada rahaa ruokaan perheelle saatika lapsien koulun kayntiin...

Muistan kuinka ensimmaisen kerran vuonna 2010, vapaaehtoisjaksoni paatyttya olin saapunut Zanzibarille, Kendwan rannalle ja ihmettelin kuinka voi edes olla olemassa niin kaunista rantaa, missa veden vari on allistyttavan turkoosia ja hiekka niin hienoa, etta se on aivan maidon valkoista. Ihailin nakymaa ja tokaisin paikalliselle , johon olin tutustunut " U are so lucky to live in and born in such a paradise". Johon paikallinen ystavani vastasi sanoin, jotka ymmarran nykyaan paremmin kuin koskaaan ennen. " This is paradise for you but not for us".

Sita se todellakin on. Zanzibar, tama pieni paratiisi saari. Saari, jossa voin povata olevan mailman kauneimmat rannat. Tanne me mzungut saamme tulla viettamaan paratiisilomaamme, pakoon lansimaista kiiretta ja todellisuutta. Sellaista paikkaahan minakin unelmoin joku paiva kodistamme saavan ja sellainen paikka tama tietyssa mielessa minulle jo on...
Mutta paikallisille, elama paratiisisaarella on kaukana paratiisista ja koyhyys on syvalla tassa yhteiskunnassa. Joka monesti jaakin kaiken niiden 5 tahden hotellien mainoskuvien hekuman alle.
Tahan asiaan palaan viela uudelleen toisen blogitekstin yhteydessa, silla tasta aiheesta kun aloittaa, siita voisi jatkaa vaikka milla mitalla.
Mutta totuus on, etta vaikka elama on helvetin paljon hankalampaa taalla kuin meilla lansimaissa niin henkisen hyvinvoinnin puoli nayttaa silti olevan heilla paremmassa kondiksessa kuin meilla.

Miksi? Havainnointini mukaan, ihmiset osaavat paremmin loytaa positiiviset puolet hetkista. Nauraa sydamensa kyllyydesta (aikuisetkin) jollekin aivan pienelle asialle, loytaa aikaa aina kuulumisten vaihtamiselle vastaan tulevan kanssa, tarjota ruokaa, seuraa, mita vain oikeastaan vieraille, siita omasta vahasta ja luukuttaa bongo flavaa, reggaeta, musiikkia aamusta aina iltaan ja tanssia ja laulaa keskella tietakin kavellessa itsekseen, jos silta tuntuu.

Nousee kysymys? Onko heilla sitten muita vaihtoehtoja, ettei elama kavisi liian raskaaksi?

Ehka ei. Jos ei sita naista asioista osaisi repia iloa irti niin ehka sita voisi alkaa v*tuttamaan niin, etta itsemurhatilastot olisivat taalla samaa luokkaa kuin meilla Suomessa. Lisaksi jos tanne lisattaisiin se 30 miinusastetta niin meininki varmasti olisi eri. Mutta kun katse ei ole liiaksi koko ajan kohti tulevaisuutta ja focus siina, mita meilla ei ole, tuo meidat takaisin perusasioiden aarelle ja tien sydameemme ja sita kautta onnellisuuteen.

Mainitsin alussa, etta koti-ikava, jota olen talla kertaa kokenut on ollut erilaista kuin aikaisemmin. Tiedan taysin, mitka ovat syyt sille taustalla.
Yksi syy sille on tama, jo erittain paikalliseksi afrikkalaiseksi elamantyyliksi kutsuttava elama, jota taalla elamme. Mutta suurin syy kaikista, se "kuningassyy" on ikava kaikkia rakkaita kohtaan Suomessa.
On ollut yllattavaa huomata kuinka ystavien saaminen onkin ollut odotettua hankalampaa taalla. Kavereita loytyisi vaikka joka kadunkulmasta, silla jokaikinen kadunmies on kylla ystavallinen seka tuttavallinen, jos niikseen tulee, mutta todellisia sydanystavia tai ystavia viettaa aikaa ei poikaystavani lisaksi ole. Paikalliset ystavat ovat ihania, mutta lopunperin on erittain hankalaa saada luotua heihin sen syvempi kontakti kuin mita ystavyydelta odotan ja haluan. Muihin lankkareihin en ole oikeastaan tutustunut, silla suurin osa tulee vain lomalle ja viipyy taalla sen maaran x- viikkoa ja muut "maahanmuuttajat" oleskelevat Stone Townissa.

Mutta koska Zanzibarin talvi ei kuitenkaan ole niin kova, etta vanhan sananlaskun mukaan voisi sanoa "roudan ajavan porsaan kotiin", niin voinkin sanoa, etta sen roudan sijasta, mika sinne kotiin ajaa, onkin ystavat seka perhe, jotka ovatkin huippua huipunpia siella koto-Suomessa ja taalla ollessa ammenankin voimaa niista yhteisista HETKISTA, joita lammolla muistelen teidan kanssa viettaneeni.

Maya Angeloun sanoin "I have learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel."
Tama toimii molempiin suuntiin. Ystavat seka perhe, "the way you make me feel, brings me always back home". Tansania (Afrikka) se mystinen tunne ja ilo, joka taalla ollessani, saa minut rakastamaan maailmaa ja elamaa  -tassa ja nyt, "brings me always back here" <3.

Tama teksti on omistettu kaikille rakkaille kotona. Elakaa tama kesa, juhannus, tuleva syksy ja talvikin -tassa hetkessa. Paastakaa irti turhasta. Laula ja tanssi, kun silta tuntuu. Mene vesisateella uimaan. Tunne ilman viileys, mutta veden lampoisyys. Naura sydamesi pohjasta. Ela ja nauti. Ela - tassa ja nyt.

And that is how you can make the most of it <3...