Joululomalla Arushassa istuimme paikallisessa baarissa uusien ystäviemme kanssa. Puhuimme uskonnoista ja maailmankatsomuksesta. 19-vuotias lukiolaispoika kysyi minulta ja Siniltä "Miksi mustat on typerämpiä kuin valkoiset? Luoja on luonut meidät mustat tyhmemmiksi kuin teidät." Ihmettelimme miksi poika ajatteli näin ja hän perusteli, että valkoiset pärjäävät tässä maailmassa vain paljon paremmin kuin mustat." Minkä takia Jumala on luonut kaksi erilaista, mustat ja valkoiset?" Perustelimme, ettei tyhmyys riipu millään tapaa siitä, että Jumala tai evoluutio olisi luonut mustat typerimmiksi. Meidän koulutusjärjestelmämme sattuu olemaan maailman parasta ja meillä kaikilla on oikeus ja mahdollisuus käydä kouluja, tämä antaa meille kaikille mahdollisuuden menestykseen. Minkä takia on mustia ja valkoisia, johtuu ihan melaniinin määrästä ihossa. "Mutta jos te uskotte Jumalaan, kuinka te voitte uskoa evoluutioon. Te valkoiset voitte tehdä mitä tahansa. Te voitte tulla tänne, koska te pystytte siihen, mutta me emme voi lähteä täältä noin vain pois. Siitä olen kiitollinen, että sillä, että te valkoiset olette tulleet tänne, te toitte mukananne Kristinuskon".
Tansaniassa harvemmin joutuu kohtaamaan rotuerottelua, mutta silti sen huomaa jollain tasolla olevan läsnä. Tämä 19-vuotias poika ei millään tavoin vihamielisesti kertonut näkemyksiään, mutta tämän nuoren miehenalun puheesta ja katseesta kuulsi elämän epäreiluus. Niin, minkä takia me valkoiset tulemme tänne? Koske me vain voidaan.
Paikallisista ystävistäni melkein kaikki ovat menettäneet jonkun todella läheisen. Isän, äidin tai molemmat tai siskoja ja veljiä. Niin monen afrikkalaisen pojan ja tytön tarina on, että koulut on jäänyt kesken kun perheellä ei ole ollut enää varaa lapsen koulunkäyntiin. Pojat joutuvat lopettamaan koulut 14-vuoden ikäisinä tai jo aikaisemminkin ja menemään töihin , jotta perhe saa ruokaa. Tytöillä ei välttämättä ole ollut ollenkaan mahdollisuutta käydä edes koulua, sillä jonkun täytyy olla kotona auttamassa. Tytöt joutuvat usein jättämään koulut kesken vielä poikia useammin, kodin velvollisuuksista johtuen. Minun suurin ongelma neljätoistakesäisenä oli kotiintuloajat ja viikkorahan määrä. Elämäntarinoita kerrattaessa tajuaa taas kuinka erilaisista lähtökohdista me tulemmekaan.
Afrikassa köyhyydestä on vaikea ponnistaa pois. Jos on syntynyt köyhään perheeseen ja rahaa koulutukseen ei ole löytynyt, ei tietä köyhyydestä ulos ole, kun koulutusta paremman toimeentulon saamiseksi ole. Valkoinen iho täällä merkitsee rikkautta ja menestystä. Kaikki mzungut ovat rikkaita afrikkalaisten mielestä. Niinpä sponsorointia koulun käyntiin ja rahan antamista ruokaan tullaan koko ajan kysymään ja kun yritämme selittää, että itse asiassa ei meilläkään rahaa löydy, vastaukseksi tulee epäuskoinen naurahdus "eikö kaikilla mzunguilla muka ole rahaa?". 22-vuotias, vapaaehtoistyötä tekevä opiskelijatyttö kuitenkin painii ihan eri sarjassa kuin vaikka 30-vuotias, vakiotyössä oleva lääkäri, joka on tullut parin viikon lomalle Tansaniaan, mutta eiväthän nämä sitä ajattele. "Kaikilla mzunguilla on rahaa!". Kuitenkin jollain tapaa on hirveän ymmärrettävää, että nämä nuoret tytöt ja pojat tulevat silmiä häikäilettömästi kysymään suoraan rahaa heidän koulutuksen sponsorointiin ja lentolippua Eurooppaan. Monella motivaatiota koulun käytiin riittäisi, mutta rahaa koulutukseen ei. Jos näillä mzunguilla on löytynyt niin paljon rahaa, että he ovat voineet lentää toiselta puolelta maapalloa katsomaan Afrikkaa ja käymään safareilla, miksei niillä riittäisi rahaa yhden afrikkalaispojan - tai tytön koulunkäynnin sponsorointiinkin?
Koulutuksen puutteen takia tytöillä on vielä harvemmin mahdollisuus ponnistaa itse köyhyydestä pois ja ainut mahdollisuus löytyy naimalla rikas mies. Vanhemmat rikkaat miehet lupaavat elatuksen, ostavansa kauniita Tanzanite-jalokiviä ja rakentavansa hienon talon. Ikäero monella pariskunnalla on helposti kaksikymmentä - kolmekymmentäkin vuotta ja vierestä katsovat eivät voi kuin ihmetellä kuinka nuori kaunis tyttö, on päätynyt vanhan lihavan miehen vaimoksi. Monesti tämä tapahtuu kuitenkin täysin vapaaehtoisesti, ilman naimakauppoja, sillä tytöt näkevät ainoan mahdollisuutensa "parempaan elämään" tätä kautta. Moni tansanialainen ja erityisesti nuoret täällä toistelevatkin, että "täällä ei tunneta aitoa rakkautta. Jos olet köyhä, sinulla ei mitenkään voi olla rahaa tyttöystävään." Kaikessa aitoudessaan ja vilpittömyydessään nämä afrikkalaiset kuitenkin samalla paljon laskeskelevat ihmissuhteissaan hyötymisen määrän. Toisaalta jos suurin osa elämästä on ollut jo yhtä selviytymistaistelua, se on samalla vain yksi selviytymistapa, millä tavoin nämä ihmiset täällä taistelevat tiensä läpi.
Tapasimme tanskalaisia sairaanhoitajaopiskelijoita, jotka ovat tekemässä 3 kk työharjoitteluaan Keniassa. Vaihdoimme kokemuksia ja yksi opiskelijoista kysyi meiltä, että mitä me olisimme tehneet tilanteessa, jossa HIV positiivista sairastava äiti tulee pyytämään rahaa HIV-lääkkeisiinsä itselleen ja lapselleen. HIV-lääkkeet eivät maksa niin paljoa, ettei meillä nk. köyhillä opiskelijoillakin rahaa niiden ostamiseen riittäisi. Mutta jos tämän rahan tälle HIV:tä sairastavalle äidille antaisi, kuinka selität 50 seuraavalle HIV-lääkettään jonossa odottaville äideille, että rahaa heidän lääkkeisiinsä taas ei enää riitä. Niinpä on melkein pakko sanoa, ettei rahaa lääkkeiden ostoon edes tälle yhdelle äidille ja lapselle ole. Tanskalaiset sairaanhoito-opiskelijat kertoivat joutuneensa tämän tilanteen eteen harjoittelunsa aikana monet kerrat. Meillä samankaltaisia tilanteita on tullut myös monet kerrat vastaan, joten tilanteeseen oli helppo samaistua. Täällä riittää niin paljon kodittomia ja köyhiä ihmisiä, jotka tulevat kadulla kysymään rahaa.
Moshissa yksi kokonainen katu oli täynnä rahaa kerjääviä mamoja. Joillain oli poliota, eivätkä pystyneet liikkumaan. Joillain taas kihti oli vienyt näön ja silmät tuijottivat vain lasittuneina eteenpäin. Kaikki näistä mamoista istuivat maassa ja ohi kulkiessamme pyysivät rahaa. Rahaa ei kuitenkaan voi antaa, sillä rahaa jonon viimeisimpänä olevalle mamalle ei riittäisi. Ja mitä sanoisi syyksi seuraavana päivänä kun mamat tulisivat taas kysymään rahaa, miksi annoin eilen, mutten tänään. Eräänä päivänä kuljimme samaa katua pitkin ja eräs mies tuli kysymään 500 shillinkiä. Hänellä oli käsi aivan turvoksissa ja kämmenessä oli avohaava. Kädestä näki, ellei hän pian saa apua hän saa verenmyrkytyksen. Annoin miehelle 500 shillinkiä ja sanoin, että käytät sitten nämä rahat kätesi hoidattamiseen. Mies vastasi, että jotta pääsisi näyttämään kättään lekurille hän tarvitsisi 1000 lisää. Tällöin huomasin, että kaikki kadulla olevat tuijottivat meitä. Kerjäävät mamat maassa ja muut ohikulkevat ihmiset. Panikoin ja sanoin miehelle, että hoida itsesi kuntoon ja lähdin nopeasti kävelemään kadulta pois, ennen kuin muut kerjäävät mamat olisivat tulleet pyytämään rahaa omiin vaivoihinsa. Mitä olisin sanonut heille? Miksi annoin tälle miehelle rahaa, mutta heille en voi? 500 shillinkiä on täällä noin 25 senttiä eli käytännössä raha eikä mikään, mutta vaikka niitä 25 senttisiä tekisi mieli antaa kaikille apua tarvitseville, tosiasia on, että silloin se on loputon suo. Jollain tapaa täällä on vain pakko välillä sulkea silmänsä, vaikka kuinka karulta ja pahalta se tuntuu ja kuulostaa.
Elämä usealle täällä on yhtä selviytymistaistelua syntymästä saakka. Elämän epäreiluus lyö täällä usein kasvoille. Ihmisillä ei ole rahaa koulutukseen, terveydenhuoltoon tai ruokaan. Meillä kaikilla siihen on mahdollisuus ja jos ei, niin valtio pitää huolen. Täällä poliisikaan ei pidä huolta omistaan, "poliisi on ystävä" - sanontaa täällä ei tunnetta. Tosiasiassa poliisi ottaa niin paljon välistä kuin kerkeää. Korruptio on niin syvällä tässä yhteiskunnassa ja korruptiorahaa vaihdetaan kaikkialla. Niin toimistoissa kuin kadunvarsilla. Pääseekö tästä koskaan Afrikka eroon? Epäilen...
Kyllä siis Suomen huolet alkaa tuntua aika mitättömältä täällä. Pari viime kesää kun itselläni kului ABC:n vihreissä ja kuumana puheenaiheena oli viime kesänä ABC- ketjun hävytön korruption harjoittaminen kun ABC:llä asioiville poliiseille annettiin ilmaiset korruptiokahvit. Kyllä on suuret huolet siis tasavallalla.
Ensimmäisellä Afrikan reissullani pelkäsin, että mitä jos maailman karu todellisuus lävähtääkin täällä kasvoille ja tulee kauheat maailmantuskat. Sitä ei tapahtunut. Päin vastoin huomasin, että elämä täällä ei todellakaan ole pelkkää nälänhätää ja kurjuutta, mitä media usein antaa julkisuuskuvaksi Afrikasta, mutta sitä tosiasiaa ei voi ohittaa, eikä siltä saa sulkea silmiään, että kyllähän nämä ihmiset elävät niin paljon vaikeampaa elämää. Olen maininnut tämän usein, mutta elämänasenne ratkaisee. Esimerkki tarinoideni perusteella nämä ihmiset kyllä tiedostavat elämän epäreiluuden, eikä vähään tyytyminen johdu vain tietämättömyydestä paremmasta. Tansaniassa esimerkiksi Amerikkaa pidetään kaikkien pelastuksena ja rikkauden maana, samalla tapaa kuin mitä Suomessa 1900-luvun alussa. Kaipuuta pois ja parempaan siis on, mutta lopunperin, mikä täällä ratkaisee ihmisten onnellisuuden, on yhteisöllisyys ja se, että he eivät pistä turhan suuria odotuksia ja paineita itselleen tai toisilleen. Niin kuin vanha sanonta kuuluu, yhden tikun katkaiseminen on helppoa, mutta kun pistää monta tikkua yhteen, se on paljon hankalampaa. Elämä on epäreilua, mutta yhdessä se ei välttämättä tunnu niin raskaalta. Ilmapiiri täällä on jollain tapaa kaikki hyväksyvä ja sama minne mekin menemme, tunnemme aina itsemme niin tervetulleiksi. Ystävällisyyden takana saattaa olla taka-ajatustakin, mutta ei sen voi lopunperin laittaa muun kuin inhimillisyyden piikkiin.
Niimpä näin ystävänpäivän jälkimainingeissa haluan sanoa, että jos voisimme vapautua liian suurista paineista ja odotuksista itseämme ja muita kohtaan, se helpottaisi huomattavasti elämisen taakkaa. Kun odotamme ja mietimme, miten ihmisten pitäisi meitä kohtaan käyttäytyä ja miten meidän itsemme muita kohtaan ja kun tämä ei toteudukaan, olemme surullisia ja pettyneitä. Jos pystyisimme olla asettamatta odotuksia ja suoristuspaineita, useammin voisimme löytää itsemme positiivisesti yllättyneinä esimerkkinä kun vanha ystävä ottaa yhteyttä pitkän ajan jälkeen, kuin että, olisimme kuluttaneet aikaamme miettien milloin ja miksei vanha ystävä soita ja pidä yhteyttä.
Ihan tosissaan. Meillä on kaikki niin hyvin meidän yhteiskunnassa, joten ei meillä lopunperin olisi syytä valittaa. Meillä kaikilla melkein poikkeuksetta on mahdollisuus vaikka mihin, usein kaikki on kiinni vain meistä itsestämme. Kun sanoin alussa, että me valkoiset mzungut tulemme tänne vain sillä koska me voidaan, kuitenkin sillä on myös hyvät puolensa. Se antaa mahdollisuuden kahden eri maailman tulla hieman lähemmäs toisiaan. Me opimme heiltä ja he oppivat meiltä.
Kehitysyhteistyötä tehdessäni olen ymmärtänyt, että jos täällä jotakuta olen onnistunut auttamaan, lähinnä se on itseäni. Olen saanut hieman uutta perspektiiviä elämään, mitä muutoin kotisohvalta liikkumattomana en olisi onnistunut saada. Kaiken kehitysyhteistyön tavoitteena olisi saada kestävää kehitystä ja niin, että lopunperin tieto-taito, joka on tuotu, on niin hyvin heillä, että homma toimii ilman meitä. Monessa kehitysyhteistyön projektissa tämä on kuitenkin vielä suurena haasteena. Kuinka saada kehitys riippumattomaksi kehitysavusta? Toivon, että nämä murut täällä, joita olen opettanut ovat saaneet edes jonkinlaisen uimataidon ja hyviä liikunnallisia kokemuksia. Sen enempää en ole oikein pystynyt antamaan. Mutta mitä minä olen saanut, on sitä kuuluisaa elämänkokemusta. Nyt siis haluan jakaa teidän kanssa sen yhden tärkeimmän, minkä olen täällä oppinut: yhteisöllisyys ja toisiemme rakastaminen ja kunniottaminen sellaisina kuin olemme. ONE HEART, ONE LOVE. Voinko hipimmin enää lopettaa? En ehkä... Mutta teen sen silti. Pidetään huolta toisistamme... Eiks juu (:?
Hyvää ystävänpäivää! Suomi ja rakkaat siellä, ootte mielessä ja muutkin Suomen rajojen ulkopuolella <3 !
Mahtava kirjoitus Miia! <3
VastaaPoista