Hyvä ruoka, parempi mieli

Ensi puraisu Tansaniasta sai minut jo kerralla hullaantumaan ja koukuttumaan sen makuun. Tällä toisella kertaa tätä herkkua maistellessani, en voi todeta muuta kuin rakkauden sitä kohtaan lisääntyvän.

Viime kerralla niin maahan kuin Mtwaraankin tultuani meni huomio ja keskittyminen pitkälti siihen, että sai alkupalat pureskeltua. "Ööö... Mikä valuutta ja mikä maa ?! Niin siis joo, 10 000 on apauttiarallaa joku vitonen euroissa ja sitä rataa ja kaikkeen tulee vähän mzunguhintaa. Jostain kumman syystä kaikki huutelee mun nimeä torilla, mut kato joo... Hups, se tarkottaaki satasta niin ei mikää ihme! Ihmiset on ihanan ystävällisiä ja aina valmiina auttamaan, mut niin... Tästä ystävällisyydestä mun pitäis hyvityksenä yrittää löytää sille sponssaaja suomesta, et sen jalkapallohaave toteutuis. Tavattaessa en töksäytäkkään jäykästi  kättäni ojennukseen, valmiina kättelemään vaan sen voi tehdä myös leppoisan rennosti heilauttamalla kättä, ottamalla toisen kädestä kiinni ja lopussa vielä napsauttamalla peukut yhteen, niin että kuuluu kiva napsautus ääni... Aaa, okke! No täähän onki kiva!"  Näihin asioihin kesti suomitytön hetken aikaa päästä sisälle ensimmäisten kuukauden aikana, kun maahan viime vuonna ensimmäisen kerran tulin. Ja kun vihdoin tuntui, että maan tapojen päälle jo vähän tajusi ja olo ei enää ollut kuin eksyneellä peuralla ajovaloissa (joka nykyään onkin Sinin titteli ;)), tulikin jo kotiin lähdön aika. Alkupalat pureskeltuani pääsin jo siis vähän maistamaan varsinaista pääruokaa, ymmärtäen vähän millaisesta "ruuasta" on kyse ja miten tätä pitää "syödä", mutta loppuun asti pääruuassa en todellakaan päässyt. Tällä kertaa pystyin siis suorilta käsin skippaamaan alkuruuan ja aloittamaan suoraan pääruuasta, keskittymällä ja pureskelemalla sitä niin, että saan rauhassa nautiskella ja löytää siitä uusia makuja.

Kun palasin Mtwaraan tuntui kuin olisi tavannut hyvän ystävän taas pitkästä aikaa. Ja ilokseni huomasin, että pystyimme jatkamaan Mtwaran kanssa juuri siitä, mihin viime kerralla jäimme. Ensin päivitimme kuulumiset, mitä täällä on tapahtunut niiden 10 kuukauden aikana kun olen ollut poissa, josta jatkoimme sitten uusiin asioihin...

No bussimatkahan oli se tuttu kymmentuntinen Darista Mtwaraan. Vuoden aikana tietyö ei ollut juurikaan edistynyt yhtään sen enempää ja bussi hyppelehti tiellä puolelta toiselle erittäin kuoppaista varatietä pitkin. Puolessa välissä matkaa jouduimme pysähtymään tunnin ajaksi pitkään bussiletkaan tien varteen. Ihmettelimme pitkää bussijonoa ja vierustoverini osasi kertoa, että eräs bussi, letkan etupäässä, oli pyörähtänyt ympäri katolleen. Meidän onneksemme, mutta bussin matkustajien todelliseksi harmiksi, bussi oli se mihin meidän olisi pitänyt mennä, muttemme saaneet (onneksi) enää lippuja. Yksi suojelusenkeli voidaan siis rastittaa tällä reissulla jo käytetyksi...

Mtwaraan päästyämme afrimamani ja dadani oli meitä vastassa asemalla. Jälleen näkeminen oli onnellinen ja tie vei suoraan nyumbaniin, kotiin. Rakkaan afriperheeni luona huonekalusteet olivat muuttuneet entistä hienompiin ja nyt olohuoneessa komeili tumman ruskeat, isot, upeat nahkasohvat kuten myös keittiöön oli ilmestynyt läpikuultavasta mustasta lasista tehty ruokailupöytä, kuuden mustan nahkatuolin kanssa. Ilokseni ja helpotuksekseni mikään muu ei sitten oikeastaan ollut muuttunutkaan. Perheeni otti minut vastaan iloisesti ja rakkaudella, kuin kauan poissa olleen tuhlaajatyttärensä  ja toivottivat Sinin tervetulleeksi perheeseensä. Entinen huoneenikin oli pysynyt samanlaisena  ja huom. Salla jos luet tätä.... hyppyhämähäkit on kokeneet kadon meidän huoneissa !!!! Jee !!!  Mut ne samaiset herrat Lasse ja Liinus Lukit edelleen majailevat katossani, aivan samoissa kohtaa kuin viimeksi. Toinen toisella puolen huonetta  ja toinen toisella. (Näin kuitenkin yhtenä päivänä Liinuksen syövän jotain, joten ilmeisesti ne kuitenkin elää, mutta vissiin eivät tuota hyötyliikuntaa sittemmin sen enempää harrasta. Senkään vertaa, mitä nyt katon pinta-ala antais mahdollisuuksia).

Tutut ja mukavat työkaverit ottivat myös lämmöllä vastaan. Pieniä muutoksia oli työporukassa tapahtunut. Pomot Limu ja Chigo olivat vaihtaneet paikkoja. Limu oli lähtenyt opiskelemaan ja Chigo oli lähtenyt Lindiin johtamaan ja aloittamaan SDA:n prokkiksia siellä. Kolmas pomomme Kanda, oli nyt ottanut täyden johdon toimistossa ja työntekijöiden joukkoon Chrisin ja Kulun rinnalle oli löytynyt yksi ahkera käsipari lisää, jalkapallotyttö Dora. Ehkä suurin ero viime vuoteen verrattuna oli kuitenkin sen, että Kulumme oli synnyttänyt pienen tyttövauva Faitan. Joka on ehkä suloisinta maanpäällä! Tytär on yhtä kaunis kuin äitinsäkin, vaikka onkin tullut kuulema enemmän ulkonäöltä isäänsä.

Jo lähemmäs kolmisenkymmentä vuotta sitten Mtwarasta löytyi useampikin suomalainen kehitysyhteistyöntekijä. Shangaanin alueelle, oikeastaan sen keskiöön, rakennettiin Finn Compauniksi kutsuttu alue, josta löytyi niin ravintolaa, tennis-, lentopallo - kuin squashkenttää, kuntosali, uima-allas sekä saunat. Myös SDA:n toimisto löytyy tältä Finn Compauniksi kutsutulta alueelta. Vuosien saatossa kun projektit tulivat päätökseensä ja suomalaisten oli aika lähteä takaisin pohjolaan ja elämän hiljentyessä Finn Compaunin alueella, alkoi paikkakin hiljalleen rapistumaan ja paikkojen kunto huonontumaan. Viime vuonna käytössä olivat kuitenkin hieman rapistunut tenniskenttä kuin salikin, josta löytyi vapaita painoja, jonkin näköisen treenin ylläpidoksi. Nyt alue olikin muuttanut nimekseen Coral Estate ja paikka oli pistetty kuntoon.  Uima-altaat ja saunat kuin sali ja tenniskenttäkin olivat täydessä kuosissaan ja ravintolastakin kantautuu sellaiset ruuan hajut, että niitä ei voi kuin himoiten haistella toimistossa työskennellessä. Hienoa, että paikka on laitettu kuntoon ja otettu käyttöön, sillä sen verran hieno ja käyttökelpoinen paikka se olikin. Miinus puolena ja sen enempää kaunistelematta, aivan hanurista on kuitenkin se, että kaikki nämä ovat enää vain öljyfirmojen työntekijöiden käytössä. Meillä ei enää siis ole asiaa mennä salille kuin tenniskentällekään. Vielä näin meidän kesken sanottuna, emme ole edes näiden 5 viikon aikana (jonka olemme olleet täällä) nähneet kenenkään muunkaan niitä käyttävän... Harmi, mutta vanhan sanonnan mukaan, hätä keinot keksii ja meillä on kotona oma treeninurkkaus ja vapaat painot 1,5 l pulloista, jotka on täytetty hiekalla. Suomen pomon Turren tuotua minulle uimalasitkin on uimatreenejä päässyt tekemään Intian valtameressä, jossa lääniä treenata puolestaan löytyy. Niin, että pitäkää salinne ja tenniskenttänne ;D !

Vanhat kunnon pyörämme saimme SDA:n varastosta ja tuttuun tapaan jo ensimmäisen mangopuun alla piti pysähtyä täyttämään tyhjentyneet pyörän kumit.  Suurimman osan tansanialaisista pitää hankkia elantonsa omavaraisesti ja toimia yksityisyrittäjänä. Kun rahaa ei ole pistää mihinkään suuriin investointeihin, täytyy välillä toimiala nyhtästä vähän niin kuin tyhjästä. Niinpä suurempien mangopuiden alla löytyy melkein aina joku teknikko, joka pitää kojuaan ja työkalupakkiaan puun varjossa ja rengasrikkoisten ei ole pitkä matka etsiä lähintä apua. Jos ei löydy teknikkoa niin vähintään löytyy pyörän pumppu roikkumasta puusta, jolla saa kumin täyteen taas ilmaa maksamalla "mia mojan" verran, joka täällä myös tunnetaan nimenäni. Toinen vaihtoehtoinen mangopuun käyttötarkoitus on second hand - vaatteiden myynti puun alla. Kauppias on ostanut kerralla isomman kuorman vaatteita ja vaatteet on ripustettu henkareihin roikkumaan puiden oksilta ja siinä ne liehuvat tuulen mukana. Kun pyörän kumit on saatu kuntoon ja matkaa voidaan jatkaa kohti keskustaa päin, voi nälän yllättäessä pysähtyä kärryjä työntävän miehen luokse, jolta löytyy valikoimasta niin keksiä kuin puheaikaakin. Jos hedelmiä tekee mieli, ei tarvitse pyöräillä kuin seuraavaan kadun kulmaan ja sieltä voi jo löytää hedelmäkojun, täynnä papaijoita sekä banaaneita. Mangoja ei vielä aivan löydy, mutta loppu kuusta niitä on jo niin paljon, että voisin siirtyä täysin mangopitoiseen ruokavalioon, ihan vain sillä, etten tiedä ehkä mitään muuta niin hyvää kuin tuoreet mangot!

Keskustaan ajettaessa pääkatua pitkin halusin näyttää Sinille "Korosho Lodgena" tunnettu majatalon / ravintolan, josta saa niin hyvää intialaisruokaa, että! Näin siis kerkesin povata Sinille ennekuin huomasin, että Korosho Lodgen portteihin oli ilmestynyt isot kirjaimet "SBS" ja sisäpihalla näkyi vain valkoisia kontteja ja miehiä keltaisissa liiveissä. " Mitä !?? Missä on mun Korosho Lodge! Se oli ennen tässä!" Senkin oli ostanut alta pois jokin öljy-yhtiö ja intialaisruoka on ja pysyy nyt vain enää muistona mun mielessä. ( Ärsyyntyminen SBS:sää kohtaan, heidän vietyä intialaisruokapaikkani, kuitenkin lieventyi kun he lahjottivat mukavan summan viime viikonloppuna pitämäämme Moms & Daughters hyvääntekeväisyys festareille, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa SDA:n M&D-projektin äidit ja tyttäret -ryhmille. ) No hard feelings siis enään SBS ja Korosho Lodge Rest In Peace!

Pieniä baareja/ruokapaikkoja löytyy myöskin joka kadun kulmasta ja tarjolla on melkein kaikissa paikoissa samat herkut: kuku na wali (kana ja riisi) tai kuku valittavana disillä (banaani) ugalilla tai chipseillä. Perunamunakas chipsi mayai tai chapatileipää. Mmmm... Hyvää ja halpaa. Nimet ovat kuppiloille niin suloisia, löytyy mm. " New Happy Bar", " Half London" ja "Maponi Bar"  ja kaikki ovat kutakuinkin samannäköisiä, "sisustettu" muovituoleilla ja pöydilllä. Limsat ovat saatavissa täällä edelleen lasipulloissa, niin kuin meillä oli joskus seitsemänkytluvulla. Limsat ovat globaalit Coca-Cola Companyn tuottamat, mutta sellainen erikoisuus täältä löytyy, mitä ei missään muualla ole tullut vastaan, kuin inkiväärilimsa! Aivan älyttömän hyvää! Niinpä päivän kuumuuteen voi mennä nauttimaan inkiväärilimuset vaikkapa Half Londoniin, vaikka tunnelma on kaukana vaikka edes vain puolikkaasta Lontoosta (:...

Viime vuonna meidän ehdoton viikonloppujen menomesta oli viidakon keskeltä löytyvä yökerhoksi kutsuttava "Litingi".  Litingi oli ehkäpä n. 8 km päässä ja jossain kohtaa täytyi poiketa päätieltä ja ajaa kuppaista pikkutietä pitkin, kunnes keskeltä viidakkoa alkoi pauhaamaan musiikki ja välkkymään valot. Rakastin näitä launtai-iltojen bajaaji (=eräänlainen mopotaksi) kyytejä kun samalla sai ihmetellä ja kurkkia kirkasta tähtitaivasta pimeydessä ja nauttia tuulen vireestä kasvoilla, ennekuin sukelsimme Litingin kuumuuteen ja hikisyyteen, kun kaikki jorailivat Bongo Flavan tahtiin ahtaalla tanssilattialla. Nyt kuitenkin Litingi on kuulemma aivan "old days" ja Mtwaraan on avattu uusi yökerho nimeltä "Makonde Beach Club", joka itse asiassa löytyy aivan parin sadan metrin päästä kotoamme. Makonde on isompi ja hienompi ja lähempänä, mutten voi mitään sille, että keskeltä viidakkoa löytyvä Litingi, bajaajikyyteineen  saa sydämeni sykkimään sille niin paljon enemmän. Tässä kohtaa terkut Maijalle ja Maijan väriä muuttaville paidoille ;)!

Dadat Makondessa

Lisäksi muuttoliikenne Mtwarassa suuri. Paljon uusia opiskelijoita on tullut Mtwaraan ja tuntuukin, että porukkaa olisi enemmän, mutta valitettavasti  moni on lähtenytkin. Harvaa tuttua kasvoa täällä enää on näkynyt. Mtwarassa työskentelevät mzungut viipyvät täällä usein vain jaksoissa, tietyn määrätyn ajan kunnes lähtevät kotiin ja moni paikallinen lähtee opiskeluiden ja töiden perässä muualle, useimmiten Dariin. Ystävystyminen täällä onneksi ei kuitenkaan ole vaikeaa ja yksin ei tosiaan tarvitse pelätä jäävänsä. Esimerkkinä pakko kertoa uusista, vähän epätavallisemmista, ihanista ystävistämme... Nimittäin naapurin Msemon koirista. Msemo on ruotsalaisten omistama rantahotelli aivan lähellä kotiamme ja heillä pihassaan on lähemmäs kymmenkuntainen koiralauma. Viime vuonna pelkäsin näitä! Sillä koirat murisivat ja pitivät mekkalaa keskenään, mutta nyt olen ymmärtänyt, että ne pitävät sillä keinoin vain hierarkian yllä laumassaan, mutteivät ikinä tekisi muille mitään. Itse asiassa koirat ovat ottaneet meidät aivan osaksi laumaansa ja tulevat aina meidän luoksemme jos vain haistavat meidät jossain lähellä. Illalla jos olemme Shangaanin alueella, he tulevat luoksemme ja saattavat meidät kotiimme ja mikä suloisinta... Ne vartioivat meitä koko yön ovemme takana. Aamulla ne löytyvät edelleen sieltä päivystämästä ja tsekattuaan, että "jo vain, typyt on kunnossa", ne lähtevät kotiin. Koko lauma ei siis ole meitä vartioimassa, mutta laumasta jää aina vähintään kaksi koiraa meidän kanssamme... Kummallekin oma. Mitään pahaa meille tuskin pystyy täällä siis tapahtumaan, kun puolellamme on kokonainen koiralauma! Ei siis huolta äiti ;)...

Toinen makee juttu, minkä olemme myös löytäneet, ystävyytemme syventyessä Mtwaran kanssa,  on uimapaikka, jossa on aina vettä! Meri löytyy kotitalostamme aivan sadan metrin päästä, mutta vuorovesien takia koskaan ei ollut takuita onko meri siellä, kun halajaisi mennä uimaan. Nyt löysimme sellaisen uimapaikan jossa ei vuorovesistä tarvitse sen enempää välittää, vettä löytyy aina sen verran, että siinä pystyy helposti uimaan ja ihmisiäkin on sen verran vähemmän, ettei tarvitse tuntea itseensä sen suuremmaksi ravunpunaiseksi nähtävyydeksi bikineissään kun on rannalla (:...  Paljon uusia lenkkipolkujakin ja pyöräilyreittejä on löytynyt kun Mtwaran kanssa ollaan ohitettu jo kainosteluvaihe ja haluan vain tutustua entistä paremmin tähän kauniiseen pieneen kaupunkiin.

Luen kirjaa nimeltä "Eat, Pray, Love" ja siinä kirjoittaja kertoo tositarinaa vuoden kestäneestä matkastaan maailmalla, tarkoituksena löytää itsensä (monelle tuttu varmasti leffana, mutta kirjana miljoonasti parempi! Suosittelen!). Ja kirjoittaja kertoo Italiassa reissun päällä tavanneensa tytön, joka matkasi rinkka selässä Euroopan halki ja kirjoittajalle iski kauhea kateus ja ajatus "Miksen minä pääse koskaan mihinkään! Minäkin haluan reissuun!". Vaikka oli siis tällöin reissun päällä Italiassa ja suuntana seuraavaksi oli Intia ja Indonesia. Italiassa hän oli ollut kuitenkin niin kauan, että se tuntui jo kuin jonkinlaiselta kodilta. Huomasin, että minulle tapahtui melkein sama kun tapasimme ruotsalaistytön sukellusyritys eco2:ssa ja tyttö kertoi olevansa maailmanympärysmatkalla. Samalla tavalla minuun iski kateus ja mietin, että "Hö! Millonhan minä pääsisin maailmanympärysmatkalle ja mäkin haluan reissuun!". Kunnes tajusin, että niin... Mähän oon reissussa ja vielä on suuntana mm. Tansaniassa Mount Meru, Etelä-Afrikka surffikursseineen ja ehkäpä myös Mosambik, mutta tällä hetkellä Mtwara tuntuu jo kuin kodilta ja sitä melkein unohtaa olevansa reissun päällä. Mutta toisaalta, eikö sitä silloin tästä todella nauti, kun olo on yhtä mukava kuin kotonaan (: ?

Ps. Jos viime vuonna Afrikan mantereella joka paikassa  ja puskasta raikasi Shakiran " Waka waka" niin tämän vuoden ehdoton Afrikkabiisi on Rihannan "Man down" joka on soi mistä tahansa kajareista, puhelimista tai huulilta.  

http://www.youtube.com/watch?v=sEhy-RXkNo0&ob=av2e