Safari (=matka)

Ups. Long time no see ja tällä tarkoitan itseäni ja blogiani. Niinkin totta kuin on se, että swahilin kielessä ei ole edes olemassa sanaa "kiire", ja vanha sanonta kuuluukin "no hurry in Africa" täytyy sanoa, että aika menee silti täällä aivan älyttömän nopeasti. Paljon on kerennyt tapahtumaan ja tällä hetkellä olemme Sinin kanssa viettämässä joululomaa, kierrellen ympäri Tansaniaa.

Lopettelimme työt heti joulukuun alussa kun koulut sulkeutuivat ja lapset täällä aloittavat kesälomansa. Kuten kunnon suomalaiset, työaikanahan ei sairasteta, joten emme mekään niin tehneet vaan heti loman alkuun otimme sitten molemmat Sinin kanssa malariat. Malaria ei kuitenkaan onneksemme ollut kummallakaan paha, mutta ensimmäiset lomapäivät menivät pedin omana lääketokkurassa.

Ai miten niin malaria ?!

Parannuttuamme malariasta otimme suunnan Dariin, tarkoituksena osallistua itsenäisyyspäivänjuhlaan Suomen suurlähettilään luona. Suurlähetystön itsenäisyyspäivänjuhlaan ovat kaikki rekisterissä näkyvät, Tansaniassa olevat suomalaiset tervetulleita. Suurlähettilään talo sijaitsi meren rannalla, piha oli kauniisti valaistu ja tilaisuus oli mukavan kotoisa, parin tunnin mittainen coctail-tilaisuus. Koko alue oli täynnä suurlähettiläiden hulppeita virka-asuntoja ja naapureina Suomen suurlähettiläällä oli muut pohjoismaalaiset suurlähettiläät. Parasta antia ehdottomasti koko tilaisuudessa oli kyllä perisuomalaiset coctail-palat kuten minikarjalanpiirakat, RUISLEIPÄÄ kylmäsavulohella ja tuulihatut. Kyllä oli Simban ja Miikun suut yhtä hymyä kun pieneen koti-ikävään sai vähän maistaa koto-Suomen perusherkkuja.

Juhlatila

Itsenäisyyspäivän jälkeen otimme suunnan kohti sisämaata, Moshiin ja Arushaan. Viime reissullani en matkannut ollenkaan sisämaan puolella vain rannikkoalueella, joten sisämaan tavaton kauneus tuli minullekin täytenä yllätyksenä. Sisämaahan mentäessä maa kohoaa ylöspäin koko ajan hitaasti, mutta varmasti ja vuoret ja laaksot alkavat pikkuhiljaa kohoamaan vierestä, aina vain jylhimpinä ja jylhimpinä huipentuen Moshiin, missä voi nähdä Afrikan katoksi kutsutun Kilimanjaron.

Matkaamme suunniteltaessa, tarkoituksenamme oli Sinin kanssa kiivetä Kilimanjarolle, mutta valitettavasti kukkaronnyörit eivät antaneet periksi. Melkein poikkeuksetta Kilimanjarolle kiipeäminen maksaa 1000 US dollaria... Siis alkaen siitä. Kilimanjaron vieressä kuitenkin kohoaa hieman pienempi vuori nimeltään Mount Meru (4562, 13m), joka lopunperin on n.reilun kilometrin verran matalampi kuin Afrikan katto (5895 m) ja hinta on noin puolet verrattuna Kilimanjaroon. Lopun perin saimme yhdistettyä Mount Merun ja kahden päivän safarin yhteishintaan 840 dollaria.

Menimme safrillemme Kuriasafari nimisen safarifirman kautta ja yllätykseksemme ja iloksemme, työskenteli Kuriasafarilla vapaaehtoisena suomalainen Mari. Tästä johtuen, kun Kuriasafari käyttää itsekin vapaaehtoisia, saavat kaikki vapaaehtoisena työskentelevät -10 % alennuksen lopullisesta hinnasta. Moshiin saavuttuamme Kuriasafarin Josef oli meitä vastassa bussiasemalla ja saimme punkata Merua edeltävän yön Marin ja Josefin luona. Mari paistoi meille pannareita ja istuimme monen tuntia puhumassa kehitysyhteistyöstä ja sen haasteista. Marilla on vahvaa afrikkakokemusta jo takanaan, aloittamalla kehitysyhteistyön parissa työskentelyn 90-luvun lopussa Namibiassa ja Tansaniassa hän oli ollut nyt melkein kolme vuotta, kehitysyhteistyön parissa ensin työskennellen ja projektin loputtua Kuriasafarin vapaaehtoisena. Ammatiltaan Mari on käsityönopettaja peruskoulussa ja tämän kautta hän on viimeisen parin vuoden aikana, kooridinoinut vaihto-ohjelmia ammattikorkeakoulujen taideopiskelijoille tulla tutustumaan afrikkalaiseen taiteeseen ja käsityöläisiin, joista lahjakkaimpien joukkoon kuuluu mm. Masai-mamat, jotka myyvät kauniita helmikorujaan aivan joka kadun kulmassa Arussa sekä Moshissa ja huutavat kilpaa keltä kannattaa korut tulla ostamaan.

Masaihin myöhemmin palatakseni ja jatkaakseni Mount Merun valloittamisesta, aloitimme Merun valloittamisen heti seuraavana päivänä Moshiin saapumisesta. Vaikka olimme ainoat Kuriasafarin kiipeilijät kiipesimme Merulle kuitenkin n. 20 hengen porukassa, ainakin neljästä eri safariyrityksestä. Alhaalta Merun huipulle saakka, kunkin ryhmän mukana täytyy kulkea edellä yksi pyssymies villieläinten varalta, joten mikään ryhmä ei ole oikeutettu kulkemaan siellä omia teitään, vaikka jokaisella safariryhmällä kuuluu hintaan omat oppaat. Meidän safarin hintaan kuului kokki ja kolme ruokaa per päivä, kaksi kantajaa, jotka kantoivat kaikki tarvikkeet sekä painavimmat tavarat asiakkailta sekä opas. Jokaisen asiakkaan piti kantaa vain päiväreppuaan, missä oli juomista, pientä purtavaa sekä tarvittavat varavaatteet. Tässä välissä pakko kehua näitä uskomattomia kantajia, sillä he kantoivat aivan uskomattoman määrän tavaraa aivan alhaalta, viimeiseen leiriin saakka, käyttäen niin päätään kuin käsiään ja perillä he olivat aina pari tuntia ennen muita!

 Kiipesimme neljän päivän verran, parina ensimmäisenä päivänä n. 10-15 km ja kolmantena päivänä huiputtaminen aloitettiin parin tunnin unien jälkeen jo 12 aikaan yöllä, jotta Merun huippu saavutettaisiin auringonnousun aikaan. Huiputuksen jälkeen lähdettiin suoraan laskeutumaan takaisin päin, aina ensimmäiselle maincampille saakka, johon jäimme loppupäiväksi hengaamaan ja lepäämään ja neljäntenä päivänä (reidet hellinä) tultiin alas loppuun saakka.

Dulla, yksi meidän upeista kantajista 

Mount Meru on Kilimanjaroon verrattuna paljon jyrkempi vuori ja maasto on vaihtelevampaa. Välillä mennään ylös ja alas kun Kilimanjaroa kiivetään koko ajan tasaisesti ylös. Kyselimme oppailtamme Merun ja Kilimanjaron eroja ja he sanoivat Merun eduksi luonnon olevan kauniimpaa ja valloittamisen olevan vaikeampaa. Kuulema sitä sanotaan, että kun Kilimanjarolla loppuu happi niin Merulla loppuu kunto. Moni tuleekin tekemään Merun nk. harjoitusvuorena ennen Kilimanjaroa, mutta fyysisesti Merun valloittaminen on raskaampaa. Tosin 4000 m jälkeen, kun ilman todella tuntee olevan ohutta ja hengittämisen vaikeaa, alkaa Kilimanjarokin tuntua varmasti yhtä raskaalta fyysisesti kuin Meru. Kaikki kolme päivää kiipesimme "pole pole"-tekniikalla eli mahdollisimman hitaasti, jotta tottuisimme vähitellen ohenevaan ilmastoon. Luonto oli aivan uskomattoman kaunista! Aloitimme vuorelle kiipeämisen sademetsän vehreydestä, jonka jälkeen kasvillisuus alkoi pikku hiljaa pienentyä, kivikkoa tulla enemmän näkyviin ja lähemmäs vuoren huppua mentäessä tunnistettavissa olevat kasvit olivat Suomen metsistä, kylmässä kasvavaa kanervaa ja jäkälää. Aivan ylhäällä ei ollut enää muuta kuin laavakiveä ja tuhkahiekkaa, sillä niin Meru kuin Kilimanjarokin ovat kuolleita tulivuoria. Ylhäällä piti pukeutua jo moneen kerrokseen, jotta pysyi lämpimänä ja hengitys savusi vesihöyrynä ilmaan. Palanen Suomen talven ilmastoakin tuli siis koti-ikävään koettua. Pari päivää kylmyyttä oli kuitenkin aivan tarpeeksi ja Tansanian ilmasto, vaihdellen mukavan lämpimästä tukahduttavan kuumaan, kelpaa taas vallan hyvin!

Merun vesiputoukset

Siellä vähän näkyy Kiliä

Kuriasafari team

Saavutimme Merun huipun siihen kuuden aikaan yöllä ja voin kertoa, että raskaan kiipeämisen jälkeen ja happikadon vaikeuttaessa hengittämistä, näköala huipun päältä oli kaiken sen rääkin arvoista. Tunne oli todella kuin olisi ollut Afrikan katolla, vaikka Afrikan katto kohosikin ylväänä vastapäätä ja aurinko nousi tulipunaisena Kilimanjaron takaa. Olimme kaikkien pilvien yläpuolella ja vaikka huipun päällä oli muitakin Merun valloittajia, jokainen meistä oli kauneudesta myökkänä ja ihasteli näkymää Afrikan taivaan yllä. 

Kilimanjaro auringonnousun aikaan

Jee! Me tehtiin se!

Voin todella kertoa tämän olleen yksi parhaista kokemuksista ikinä! Vaikka ylpeänä voi tarinoida, että Merun päälle on vaikeampi kiivetä kuin Kilimanjaron, on se Kili kuitenkin vielä virallisena Afrikan kattona joku päivä valloitettava. Kalleutensa vuoksi se on kuitenkin valloitettava joku toinen vuosi kuin nyt 2011 tai 2012.

Merun jälkeen reidet ja pohkeet hellinä menimme Arushaan ja seuraavana päivänä lähdimme safarille Tarangiren -ja Ngorongoron kansallispuistoihin. Vastapainona kiipeämiselle, kahden päivän safari oli päivät safariautossa istumista. Merun jälkeen se kävi meille paremmin kuin hyvin. Safariauton katot saa avattua ja jotta eläimet näkisi kunnolla, on kunnon bongausasento penkin päällä seisten, yläkroppa kokonaan ulkona autosta ja katon reunoista kiinni pitäen kun safariauto kiitää savannilla, kirahvien ja antilooppien juostessa vieressä. Aina kun jotain kuvaamisen arvoista tuli vastaan, sai kirkaista auton pysähtymään, ottaa innostuksesta johtuen liiallisen määrän kuvia samaisesta norsulaumasta, joka ei paljon poikennut edeltäneestä  ja sitten jatkaa matkaa. Mukanamme safarilla oli yksi japanilainen nainen sekä australialainen pariskunta. Luonto ja tuulen tuivertama tukka sai jostakin syystä aikaiseksi aivan älyttömän adrenaliinipöllyn ja siellä safariauton päällä me lauloimme kaikki Leijona Kuninkaasta muistamamme laulut ja emme voineet kuin ihmetellä maailman kauneutta. Ngorongoron kraateri oli kuin aivan tästä maasta erillinen satumaa, jossa asui lukematon määrä eri villieläimiä, eläen luonnon omilla säännöillään "nopeat syövät hitaat". Niinkin kirjaimellisesti, että kun pysähdyttämme lammen rannalle syömään eväsleipämme, isot linnut hyökkäsivät turistien päälle ja nappasivat eväsleivät parempiin suihin. Ensin linnut alkoivat kaartelemaan päämme päällä kuin haaskalinnut ja yht´äkkiä ne syöksyivät ja nappasivat saalistettavan ruokansa (eli meidän eväsleipämme). Minä ja Sini onneksemme kerkesimme juosta lintujen hyökkäyksestä pois ja saimme pidettyä lounaamme, mutta japanilais - ja australialaistytön leivät menivät parempiin suihin. Loppuajan koko safariryhmämme söi lounaansa safariauton sisällä, ovet kiinni, turvassa metsästäjälinnuilta. Samanlaisia lokkeja ne kaikki linnut siis ilmeisesti ovat, oli ne sitten Helsingin citybirdejä, jotka varastaa lounasleivät Fazer-kahvilan terasseilta kuin sitten Ngorongoron kraaterissa elävät villilinnut, jotka varastavat lounasleivät pahaa-aavistamattomilta turisteilta  :D....

Wiii!

Kilimanjaron alue on pitkälti Masai-heimon aluetta, joka heimona on ehkä Afrikan parhaiten tunnettu. Safarille ajaessamme menimme läpi Masai-kylien, jossa oppaamme kertoi lyhyesti Masai-heimon kulttuurista. Totta tai ei, tarinat olivat erittäin mielenkiintoisia...

 Masait asuvat heinätaloissa, poiketen muutoin perinteisistä, afrikkalaisissa kylissä näkyvistä mutataloista. Jokaisessa majassa on koko ajan ainakin yksi nainen ja Masai-heimossa perheet ovat onnellisia myös tyttölapsista, sillä mitä enemmän on tyttöjä, sitä parempia naimakauppoja isä saa aikaiseksi. Kylän miehet vierailevat toistensa luona ja lahjaksi vierailijoille isä antaa luvan valita jonkun tyttäristään, jonka kanssa mies saa viettää yönsä vierailunsa aikana. Jos tytär sattuu olemaan erittäin kaunis, saattaa vierailu venähtää parinkin viikon mittaiseksi ja edetä ehkä jopa naimakauppaan saakka. Kuulema Masai-naiset eivät välitä paljoa muusta kuin lehmistä (jotka ovat kuin masaiden valuutta) ja tytär saa olla onnellinen jos pääsee miehelle, jolla on paljon lehmiä, olkoon sitten mies vaikka 40 vuotta vanhempi.  

Matkalla ohitimme yhden Masai-kylän, joka sijaitsi vähän ylempänä vuorella kuin muut. Siellä asui Masai-kuningas, yksin ainoana miehenä koko kylässä, yli 20 vaimon kanssa ja yli 80 lapsensa kanssa. Siinä voi sanoa, että nimimuistia saa olla kerrakseen, että pystyy muistamaan jokaisen vaimonsa, saatika sitten mukulansa nimen. Pysähdyimme eräälle Masai-mamojen "verstaalle", jossa Kuriasafarin Mari on yhteistyössä Masai-mamojen ja suomalaisten taideopiskelijoiden kanssa tehnyt kulttuurivaihto-ohjelmaansa ja mamat ovat opettaneet upeiden korujensa tekosalaisuuksia. Pysähdyimme verstaalle ja tanssimme ja lauloimme ringissä mamojen kanssa Masaiden heimotanssia. Masait ovat tunnettuja siitä, että pystyvät hyppäämään todella korkealle ja niin nämäkin mamat melko korkealle ponnistivat hyppiessään ringin keskellä. Mamat olivat todella hellusia ja kultaisia ja vaikka tarinoiden mukaan he välittävät vain lehmistään, siinä meidän kanssaan tanssiessaan, eivät he kuitenkaan vaikuttaneet niin kovin erillaisilta naisilta verrattuna Suomen Jyväskylästä tulleisiin mzungutyttöihin. 

Vielä yhden hassun asian afrikkalaisista tavoista kertoakseni, on palautteen antotapa. Tai siis juttuhan on, että ei täällä anneta palautetta, eikä siihen oikeastaan ole edes mahdollisuuttakaan. Safarin jälkeen yövyimme eräässä paikallisessa guest housessa Arushassa , jossa majatalon mammat eivät selkeästikään pitäneet valkoisista naamoistamme, vaikka kuinka yritimme engalannin sijasta puhua heille niin hyvin swahilia kuin vain osaamme. Ei tämäkään kuitenkaan paljon mammoja mielyttänyt, vaan aloittaessamme heille puhumisen väänsivät he naamansa, mitä rumimpaan asentoon ja tiukkasivat takasin "Sielewi"eli "en ymmärrä". Päätimme siis parin yön jälkeen raijata ilmeisesti mamoja ärsyttävät whitebitch bebamme muualle ja antaa asian olla. 

Tansaniassa kuuluu sanonta "if there is something bad, leave it to the bush" eli suomeksi jos jäi jotain pahaa sanottavaa, älä sano sitä eteenpäin vaan anna asian olla, jätä se puskaan ja kerro vaan hyvät asiat eteenpäin. Tätä kuulin jo viime vuonna rakkailta Mtwaran mamoilta Tansaniasta lähdön liepeillä "jos sinulla on jotain pahaa sanottavaa Tansaniasta, jätä se tänne puskaan ja muista vaan ne hyvät asiat". Sama lause tuli Kuriasafarin työntekijöiltäkin Merun ja safarin jälkeen, että jos he jotain tekivät väärin "leave it to the bush" ja kerro vaan niitä hyviä asioita sitten eteenpäin. Ilokseni sain pojillekin tokaista ja teillekin kertoa, että mitään ei jäänyt puskaan jätettäväksi vaan Kuriasafari hoiti erittäin hyvin hommansa... Niimpä lyhyt maksuton mainos tähän loppuun: 

Eli jos jota kuta kiinnostaa lähteä safarille Tansaniaan, Kuriasafari on hyvin luotettava ja hoitaa asiakkaansa ammattitaidolla ja kukkarolle mukavalla hinnalla. Paljon kuulee huijaritarinoita täältä eri safarifirmoista ja ihmisiä kehoitetaan olemaan varuillaan, minkä safariyrityksen kautta safarille lähtee.Sillä moni länkkäri joka tänne tulee luottaakin ennemmin länsimaalaisiin safariyrityksiin ja tällöin rahat menee mm. Etelä-Afrikkaan ja Englantiin kuin, että jäisi Tansaniaan, jonka kaunista luontoa ihmiset tänne tulevat ihailmaan. Kuriasafari tarjosi hyvät puitteet ja meidän 840 dollaria jäi tänne, minne se kuuluukin. Jos kiinnostaa voi käydä kurkkaa: http://kuriasafaris.com/.

Vielä ollaan Arushassa ja guest housesta lähdettyämme tutustuimme tuurilla eräisiin tanssijapoikiin, joista yksi on viettänyt viimeiset pari vuotta Suomessa tanssinopettajana ja yki sattuu olemaan Nyereren lapsenlapsi, joka on siis Tansanian ensimmäinen presidentti, joka pisti koko Tansanian kuntoon itsenäistymisen jälkeen. Nyt olemme punkanneet Nyereren lapsenlapsen, melkein autiona olevana, linnamaisessa talossa. Ihme sattumia sitä aina reissuilla tapahtuu... Varovaisia kuitenkin ollaan, mutta pojat on osoittautuneet luotettaviksi...

Suunnitelmana oli mennä Jouluksi Moshiin, viettämään afriperheen kanssa  yhdessä Joulua, mutta papan töiden takia he ovatkin jumittautuneet Mtwaraan ja viettävät Joulun siellä. Saa nähdä siis missä me Sinin kanssa Joulun vietämme... Onneksihan se Joulu onkin vasta parin päivän päästä :D! Täytyy myöntää, että jouluruokia ja perhettä ajatellessa iskee aika kova koti-ikävä ja ensimmäinen Joulu poissa kotoa saattaakin mennä meillä kahdestaan hotellissa, viiniä juoden ja joululauluja kahdestaan laulellen :D... Mutta oikein Hyvää Joulua kaikille! Palataan ensi vuoden puolella <3 ! Muisk!